Ihmiskeho on ihmeellinen ja se säilöö sopukoihinsa paljon. Lähtökohtani kaikessa kehohoidossa on kuunnella kehoa ja tarjota sille mahdollisuus parantaa itsensä. Käytän kehohoidoissani vyöhyketerapeuttisia tekniikoita ja Ayurveda-hieronnan otteita. Kehohoitoon ovat tervetulleet kaikki vauvasta vaariin, eniten kokemusta ja osaamista minulla on kuitenkin vauvojen ja odottajien hoitamisesta.

TARJOAMANI KEHOHOIDOT

Raskausajan vyöhyketerapeuttinen hieronta

Koko kehon syvärentouttava hoito odottajalle. Hieronnan aikana voidaan antaa täsmähoitoa esimerkiksi liitoskipuihin tai pahoinvointiin. 

Alkuhaastattelu ja hieronta yhteensä noin 90 minuuttia.

75€

Vyöhyketerapeuttinen vauvahieronta

Vauvahieronnalla voidaan auttaa vauvaa esimerkiksi itkuisuuden kanssa, refluksioireissa, toispuoleisuudessa tai ummetuksessa. Käyntiin sisältyy laaja alkuhaastattelu.

Käynnin kesto on noin 60 minuuttia, hieronta tästä noin 30 minuuttia (aivan pieni vauva ei välttämättä jaksa näinkään pitkään). Hierontaan saa tulla kun vauva on kahden viikon ikäinen.

Saatte kirjalliset kotihoito-ohjeet käynnin jälkeen.

Hoitoesteitä kuume, tulehdukset, antibiottikuuri, laaja-alainen ihottuma tai vakava perussairaus. Rokotuksista on hyvä pitää vähintään 4 vrk väliä hierontaan. Lue täältä vyöhyketerapeuttisesta vauvahieronnasta lisää ->

60€

Vyöhyketerapeuttinen hieronta aikuiselle

Koko kehon syvärentouttava hoito, jossa yhdistetään vyöhyketerapiaa, sekä Ayurveda-hieronnan otteita. Tukee tehokkaasti kehon hermoston rauhoittumista ja esimerkiksi kipeää niska-hartiaseutua, selkää tai lonkankoukistajia.

Alkuhaastattelu ja hieronta yhteensä noin 90 minuuttia.

Ethän tule sairaana hierontaan!

75€

Synnytyksen käynnistyshoito

Koko kehon syvärentouttava hoito synnyty¨¨¨ksen käynnistämiseksi. Raskauden on oltava vähintään raskausviikolla 39+0.

Jos keho ei ole synnytykseen valmis, ei käynnistyshoito toimi. Se voi kuitenkin edistää kehon kypsymistä synnytystä kohti ja lisätä rentoa, oksitosiininhuuruista oloa, mikä on erittäin suotuisaa synnytyksen käynnistymisen puolesta.

Alkuhaastattelu ja hieronta yhteensä noin 90 minuuttia.

75€

Vyöhyketerapeuttinen hieronta lapselle

Isomman lapsen vyöhyketerapeuttisella hoidolla voidaan pyrkiä vaikuttamaan hermoston ylivireystilaan, aistikuormitukseen tai esimerkiksi ummetukseen. Tarjoan koko kehon syvärentouttavaa hoitoa vyöhyketerapeuttista hierontaa käyttäen.

Alkuhaastattelu ja hieronta kestävät yhteensä noin 60 minuuttia, vanhempi saa olla mukana koko hoidon ajan.

Saatte kirjalliset kotihoito-ohjeet käynnin jälkeen.

Hoitoesteitä kuume, tulehdukset, antibiottikuuri, laaja-alainen ihottuma tai vakava perussairaus. Rokotuksista on hyvä pitää vähintään 4 vrk väliä hierontaan.

60€

Vyöhyketerapeuttinen jalkahieronta

Jalkojen rentouttava hieronta vyöhyketerapeuttista hierontaa käyttäen. Vyöhyketerapeuttisten heijastepisteiden kautta jaloista pystytään hoitamaan koko kehoa.

Hoidon kesto noin 45 minuuttia.

50€


KEHOHOITOPAKETIT

Alusta loppuun -hierontapaketti

Koko odotus- ja postpartum-ajan kattava hierontapaketti. Sisältää raskausajan vyöhyketerapeuttisen hieronnan, synnytyksen käynnistyshoidon, postpartum-hieronnan synnytyksen jälkeen ja vauvahieronnan vauvalle. Loistava lahjaidea odottajalle!

Mikäli synnytys käynnistyy ennen käynnistyshoitoa, kuuluu pakettiin kaksi postpartum-hierontaa äidille tai vaihtoehtoisesti kaksi hierontaa vauvalle.

230€

Vanhemman ja vauvan hierontapaketti

Sisältää vanhemmalle rentouttavan vyöhyketerapeuttisen hieronnan ja vauvalle vyöhyketerapeuttisen vauvahieronnan.

Alkuhaastattelu ja hieronnat yhteensä noin 120 minuuttia.

Vauvan hoitoesteitä ovat kuume, tulehdukset, antibiottikuuri, laaja-alainen ihottuma tai vakava perussairaus. Rokotuksista on hyvä pitää vähintään 4 vrk väliä hierontaan.

120€

Vauvahieronta-sarjakäynnit

Kolmen käyntikerran sarjakäyntipaketti vauvahierontaan, sarjahoidolla vauvahieronnasta saadaan paras teho. Loistava lahjaidea vauvaperheeseen! 

Yhden käynnin kesto noin 60 minuuttia, hieronta tästä noin 30 minuuttia. Jokainen käynti sisältää alkuhaastattelun. Saatte kirjalliset kotihoito-ohjeet aina käyntien jälkeen.

Hoitoesteitä kuume, tulehdukset, antibiottikuuri, laaja-alainen ihottuma tai vakava perussairaus. Rokotuksista on hyvä pitää vähintään 4 vrk väliä hierontaan.

150€, lisäkäynti +50€