
Imetys - ah tuo niin ihanan maaginen ja luonnollinen asia, joka ei siitä huolimatta välttämättä ole aina helppoa. Imetys ja imetystuki ovat yksi ensimmäisiä minua tälle alalle vetäneistä asioita ja imetysohjaus on ollut aina lähellä sydäntäni.
Tärkeimpänä periaatteena minulla imetys- ja pumppausohjausta tai pulloruokintaneuvontaa antaessa, on aina löytää se juuri teidän tilannettanne parhaiten palveleva yhtälö. Tiedetään, että imetys on vauvan terveydelle paras vaihtoehto ja olen valmis tukemaan sinua sitä kohti kaikkeni antaen niin pitkään kuin sinä sitä toivot. Uskon vahvasti että jokainen voi imettää jollakin tavalla, mutta imetys ei siitä huolimatta silti aina ole kokonaisuutta tarkastellessa jokaiselle perheelle paras vaihtoehto.

Kanssani kuljet tuettuna ja valmistautuneena kohti toimivaa imetystaipaletta. Kaikkiin doulapalveluihini kuuluu imetysohjaus aina kun sitä tarvitaan. Tarjoan kuitenkin erikseen niin raskausajan imetysvalmennusta, kuin imetys-, pumppaus- tai pulloruokintaohjausta vauvan syntymän jälkeen. Kuuntelen toiveitasi, resurssejasi ja annan sinulle selkeitä, tutkittuun tietoon perustuvia ohjeita imetyksestä. Olen kerryttänyt huomattavasti kokemusta imetysohjauksesta vapaaehtoistyön, yritystoiminnan, palkkatöiden ja opintojeni kautta ja hieman haastavammatkin imetyksen ongelmatilanteet ovat minulle tuttuja.
Kannustan jokaista odottajaa valmistautumaan imetykseen ja vaikka et suunnittelisikaan imettäväsi pitkään (tai juuri ollenkaan), suosittelen tutustumaan saatavilla olevaan apuun, tukeen ja imetyksen perusperiaatteisiin etukäteen. Ja ehkä tärkeimpänä - suosittelen pitämään mielen avoimena. Moni ajattelee, että imettää, jos se onnistuu ja oman maidon tarjoamisen suurempi merkityksellisyys nouseekin pintaan yllätyksenä vasta synnytyksen jälkeen. Imetyksen ensiviikot ovat erittäin herkät ja tärkeät imetystaipaleen kulun kannalta ja on helpompi olla varmuudeksi valmis, kuin etsiä hätäpäissään apua tilanteen ollessa päällä.
Kireä kielijänne on vauvan suusta löytyvä rakenteellinen haaste, joka korostuu imetysongelmaisten imettäjä-vauva -parien kohdalla huomattavasti verrattuna koko väestöön. Olen käynyt useamman lisäkoulutuksen vauvan kireän kielijänteen tunnistamisesta, kuntoutuksesta ja jälkihoidosta ja kielijänteen toimenpidettä seuraavat haavakontrollit onnistuvat minun kanssani hyvin. Täältä pääset lukemaan blogitekstiä siitä, milloin kireä kielijänne on ongelma.
Vaikka sinulla olisi kaikki maailman paras tuki, loputtomat resurssit ja laaja tukiverkosto, kaikkia imetysongelmia ei aina saada ratkottua. Imetyspettymyksen kohdatessa kannattelen sinua lempeästi ja autan isojen tunteiden käsittelyssä. Jos taas päätät suunniteltua aiemmin itse luopua imetyksestä, en tuomitse tai kyseenalaista sinua. Saatan varmistaa, että valintasi on tietoinen ja olen tarjonnut sinulle kaiken tarvitsemasi avun, mutta tuen sinua päätöksessäsi ja siirtymävaiheessa tilanteesta riippumatta.

Raskausajan imetysvalmennus
Kattava valmennus tulevaan imetystaipaleeseen, mikä tutkitusti lisää onnistuneen imetyksen mahdollisuutta.
Paras käytäväksi kolmannen raskauskolmanneksen aikana, mutta sopii missä vaiheessa raskautta vain.
Valmennus 2,5 h + viestituki ensipäivinä syntymän jälkeen. Sisältää myös digitaalisen valmennusmateriaalin. Toteutettavissa tarvittaessa etänä.
175€

Imetysohjaus
Mihin tahansa imetykseen liittyviin ongelmiin liittyvää ohjausta ja tukea. Räätälöidään teidän tarpeisiinne, sisältää tarvittaessa myös lisämaito-ohjausta, syöttöpunnituksen tai vauvan painokontrollin. Lue täältä milloin imetysohjaukseen olisi hyvä hakeutua.
Kesto 60-90 min, otathan neuvolakortin/vauvan painonseurannan mukaan. Toteutettavissa myös etänä.
60€ / h
Veloitus kuluneen ajan mukaan.
Pumppaus- ja/tai pulloruokintaohjaus
Pumppaus- ja/tai pulloruokintaohjaus sisältyvät aina imetysohjaukseen sen ollessa tilannekohtaisesti tarpeen. Voit kuitenkin myös varata ohjausajan nimenomaisesti tueksesi pumppaustaipaleellasi tai kokiessasi haasteita vauvan pulloruokinnan kanssa - riippumatta onko pullossa rintamaitoa vai korviketta.

Kesto 60-90 min, otathan neuvolakortin/vauvan painonseurannan mukaan. Toteutettavissa myös etänä.
60€ / h
Veloitus kuluneen ajan mukaan.
Millä krediiteillä minä tarjoan apua imetykseen?
Imetysohjaus on palvelu, jota tarjotaan monen vauva-alan yrittäjän toimesta ja kannustankin sinua aina selvittämään palveluntarjoajasi koulutustaustan imetyksen suhteen, sekä suhteuttaman sitä omaan ongelmaasi. Pelkkä WHO:n 20h imetysohjaajakoulutus antaa hyvin kevyen pintaraapaisun imetyksen perusasioista, jolla monesti toki pääsee pitkälle. Mutta jos teillä on haastava ja monitahoinen imetysongelma, voivat tällä pohjalla toimivan ohjaajan työkalut loppua kesken. Imettäessä ensiviikkojen virheellinen ohjaus saattaa johtaa jopa imetystaipaleen ennenaikaiseen päättymiseen.
KOULUTUSTAUSTANI JA KOKEMUKSENI IMETYSOHJAUKSESTA:
Imetystuen peruskurssi (Imetyksen Tuki ry) - 2021
Vapaaehtoistyö imetystukivanhempana (yli 350h, Imetyksen Tuki ry) - 2021-2024
Monikkoimetyskoulutus (Imetyksen Tuki ry) - 2022
WHO 20h Imetysohjaajakoulutus (Laura Merivirta) - 2022
Imetyksen syventävä kurssi: Suun alueen kireydet (osana Vauva-Akatemiaa, Laura Merivirta) - 2023
Kireä kieli- ja/tai huulijänne, sen hoito ja kuntoutus (Mushka Koivuniemi, Lähineuvola) - 2023
Vauvan kireä kielijänne (Hanna Vitikka, Mervi Starck) - 2023
Monialainen imetyksen edistäminen (Savonia AMK, 135h) - 2024
Olen aloittanut säännöllisen imetysohjausvastaanoton pitämisen yritykseni kautta vuoden 2023 alussa. Tämän lisäksi olen saanut harjoitusta imetysohjaukseen kätilö- ja terveydenhoitajaopintojeni aikana julkisen terveydenhuoltojärjestelmän sisällä. Opinnäytetyöni aiheena on "Lievästi ennenaikaisena syntyneiden vauvojen tyypilliset imetyshaasteet". Seuraan vuosittain imetykseen liittyviä seminaareja ja koulutuspäiviä ja yritän jatkuvasti kehittää osaamistani aihealueen suhteen. Ohjaan sinut tarvittaessa herkästi kokeneemmalle imetysammattilaiselle tai konsultoin imetyskouluttajaa/IBCLC-ohjaajaa tilanteestasi omien taitojeni loppuessa kesken.